Luku 4 – Harhaa ei tarvitse paeta

Luku 4 – Harhaa ei tarvitse paeta

Henkisyys arjen keskellä

Eikö meistä monesta joskus tunnu siltä, että todellinen hengellisyys löytyy jostain arjen ulkopuolelta? Saatamme haaveilla vuoristoluostarista, erakkomökistä meren rannalla tai loputtomasta meditaatiosta kaukana kiireestä. Ajattelemme ehkä, että maallisen elämän harha – arjen pienet murheet, kiire kalenterissa, tiskivuoret ja ruuhkabussit – ovat esteitä aidoille oivalluksille. Mieli kuiskaa: ”Jos vain pääsisin pakoon tätä kaikkea, voisin viimein herätä totuuteen.” Mutta entä jos se, mitä pakenemme, onkin juuri avain heräämiseen?

On houkuttelevaa jakaa elämä kahtia: on ”henkiset hetket” ja sitten ”tavallinen arki”. Voimme kuvitella, että aamun joogahetki on pyhää aikaa, mutta työpaikan palavereissa tai marketin kassajonossa mitään pyhää ei ole. Tällaiseen ajatteluun liittyy usein toive paeta harhaa – päästä eroon kaikesta, mikä tuntuu henkisyyden vastakohdalta. Kuitenkin juuri arki on se näyttämö, jolla syvin henkisyys voi paljastua. Maailma, vaikka se onkin tietoisuuden projisoima harha, ei ole virhe, jota tulisi vältellä. Se on näyttämö, jolle olemme astuneet oppiaksemme ja oivaltaaksemme.

Pysähdy hetkeksi miettimään: missä muussa paikassa valaistuminen voisi tapahtua kuin juuri siinä tilanteessa, jossa olet nyt? Jos maailma on unta, kuten monet viisausperinteet sanovat, niin me olemme uneksijoita, jotka voivat tulla tietoisiksi unessa. Unesta ei tarvitse paeta herätäkseen – unessa voi herätä sen keskellä. Samoin arjen harhan keskellä voi havahtua totuuteen. Maailma ympärillämme tarjoaa jatkuvasti mahdollisuuksia oivaltaa jotain olennaista itsestämme.

Maailman harha ja totuus

Maailma on tietoisuuden projisoima harha, samoin elämäntapahtumat – iloineen ja suruineen – ovat kuin tietoisuutemme unta tai elokuvaa. Ne eivät ole lopullinen totuus, mutta ne ovat totta kokemuksessamme. Harha tuntuu todelta. Ja sehän on koko harhan idea: jos se ei tuntuisi todelta, emme ottaisi sitä vakavasti emmekä oppisi siitä mitään.

Monet perinteet kuvaavat tätä harhan luonnetta. Intialaisessa filosofiassa puhutaan mayasta, kosmisesta harhasta, joka saa yhtenäisen todellisuuden näyttäytymään erillisten asioiden maailmana. Kaikki näyttää erilliseltä: minä ja sinä, puu ja kivi, taivas ja maa. Tämä erillisyys on kuitenkin lopulta illuusio. Olemme hereillä mutta silti unessa, niin kuin joogit sanovat. Meitä ympäröivä maailma on kuin yhteisesti jaettu uni – ja me suhtaudumme sen tapahtumiin totena niin kauan kuin emme näe sen läpi.

Niin kuin on jo todettu: Harha ei tarkoita, ettei mitään ole olemassa. Se tarkoittaa, että asiat eivät ole aivan sitä, miltä ne näyttävät. Maailma on todellinen ilmentymä – mutta ei itsenäinen ja pysyvä perusta. Se on kuin sateenkaari: näkyvä, kaunis, vaikuttava, mutta ilmestyessään se on valon leikkiä pisaroissa, ei kiinteä kaari jonka päähän voisi kävellä. Emme silti väitä, ettei sateenkaarta kannattaisi ihailla! Samoin maailman harhaa voi kunnioittaa ja tutkia. Illuusion läpi katsominen paljastaa, että kaikki on tietoisuutta – kaikki on yhtä ja pyhää, vaikkakin muodot ovat ohimeneviä.

On helppo tehdä ajatusvirhe ja ajatella, että koska maailma on harhaa, se pitäisi hylätä tai siitä ei tarvitse välittää. Tällainen asenne voi johtaa kylmyyteen tai niin kutsuttuun henkiseen ohitukseen. Kuvitellaan esimerkiksi ihminen, joka kohtaa elämässään vaikeuksia tai näkee ympärillään kärsimystä. Häntä lohduttaa ajatus: ”Ei tällä ole väliä, kaikki on kuitenkin illuusiota. Vaikka pohjimmiltaan on totta, ettei harha lopulta vahingoita ikuista itseä, tällainen ajatus voi olla tapa välttää myötätuntoa ja vastuuta. ”Kaikki on harhaa” ei ole lupa ummistaa silmiä elämältä. Päinvastoin – se kutsuu meitä katsomaan kirkkaammin, pelottomammin sitä, mitä ilmenee. Harhan tiedostaminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä; se tarkoittaa uudenlaista, syvempää osallistumista elämään ilman jatkuvaa pelkoa ja takertumista.

Harhasta heräämisen kenttä

Jos maailma on harhaa, miksi emme vain karkaa siitä? Ensinnäkin, minne lähtisimme? Olemme täällä. Niin kauan kuin elämme ihmiselämää, aamulla heräämme tähän samaan maailmaan – oli se sitten ”todellinen” tai ”illuusorinen”. Ratkaisevaa on, miten suhtaudumme tähän kokemukseen. Voimme joko yrittää paeta (fyysisesti tai henkisesti) tai kohdata harhan suoraan.

Ajattele tilannetta, jossa olet jumissa liikenneruuhkassa. Autojonot seisovat, ja mielesi alkaa kiehua: ”Tämä on ajan tuhlausta, hermot menee!” Ehkä mieleen juolahtaa ajatus, että henkisesti kehittynyt ihminen ei edes joutuisi tällaisiin tilanteisiin – tai että valaistunut mestari istuisi tyynenä lotusasennossa jossain vuorenhuipulla, kaukana ruuhkista. Todellisuudessa juuri tuo liikenneruuhka on täydellinen henkinen harjoitus. Se nostaa pintaan turhautumisen, kärsimättömyyden ja kontrollin menettämisen tunteen. Siinä on sinulle opettaja, suoraan arjen keskellä! Hengität syvään, huomaat kiristyvät ajatuksesi ja päätätkin tarkkailla niitä rauhassa. Yhtäkkiä oivallat, että kiire ja raivo ovat turhia – sinähän istut vain autossa, hetken paikallasi, täysin turvassa. Ruuhka, tuo harhan ilmentymä, opettaa sinulle kärsivällisyyttä ja läsnäoloa.

Maailman harha toimii kuin peili. Se heijastaa meille sisimpäämme: pelkomme, toiveemme, rakkauden ja egon. Jokainen arkinen tilanne voi kertoa meille jotain, jos olemme valmiita kuuntelemaan. Riitatilanne perheessä esimerkiksi paljastaa ehkä, kuinka kovasti haluamme olla oikeassa (ego) tai kuinka syvästi kaipaamme hyväksyntää ja rakkautta. Kun tämän oivaltaa, riidasta tulee mahdollisuus harjoitella anteeksiantoa ja ymmärrystä – itselle ja toiselle. Mikä aluksi näyttäytyi pelkkänä sekasortona (harhana), paljastaa taustalla olevan opetuksen: rakkaus on tärkeämpää kuin olla oikeassa.

Henkisissä perinteissä puhutaankin usein siitä, että maailma on kuin koulu. Maailma on meidän kenttämme heräämiseen, rakkauteen ja oivallukseen. Kaikki kokemukset – miellyttävät ja epämiellyttävät – ovat kuin opintojaksoja tässä koulussa. Ilo opettaa kiitollisuutta, suru myötätuntoa. Epäonnistuminen opettaa nöyryyttä, onnistuminen iloa jakamisesta. Yksinäisyys voi opettaa, kuinka yhteys toisiin on lopulta aina läsnä, ja meluisa seura puolestaan opettaa arvostamaan hiljaisuutta sisimmässä. Mikään tilanne ei ole turha tai satunnainen. Jokainen kohtaaminen ja kokemus on väline, joka auttaa meitä kasvamaan ja muuttumaan. Tämä asenne kääntää koko elämän suunnan: sen sijaan että juoksisimme karkuun harhaa, alammekin uteliaasti kysyä, mitä tämä hetki haluaa opettaa.

Pyhä arki – illuminaatio harhojen läpi

On vapauttava oivallus, ettei harhaa tarvitse paeta. Kun tämän todella sisäistää, arkisistakin hetkistä tulee yhtä pyhiä. Ymmärrämme, että vaipanvaihtotilanteessa itkevän vauvan kanssa voi olla yhtä paljon rakkautta ja läsnäoloa kuin temppelin hiljaisuudessa harjoittamisessa. Astianpesukoneen täyttäminen voi olla mindfulness-harjoitus. Työpaikan kahvitauolla voi syntyä syvä yhteys kahden ihmisen välille – ehkä juuri silloin, kun toinen uskaltaa jakaa huolensa ja sinä vain kuuntelet avoimella sydämellä.

Henkisyys ei ole suoritus, joka tapahtuu jossain toisaalla. Se tapahtuu juuri tässä, missä olet. Todellinen henkisyys ei erottele arkea ja pyhää, koska se näkee kaiken läpäisevän tietoisuuden kaikkialla. Sillä kun katsomme tarkasti, kaikki on tietoisuutta, kaikki on yhtä. Harha maailman moninaisuudesta voi peittää tämän totuuden, mutta harha itsessään on kuin pelikenttä, jolla totuutta etsitään – ja löydetään. Paratiisi ei ole kadonnut mihinkään, se on vain kätkeytynyt arkipäivän naamioiden taakse odottamaan löytäjäänsä.

Voimme suhtautua maailmaan keveämmin, jopa huumorilla, kun muistamme että se on pohjimmiltaan kosminen näytelmä. Niin kuin Ram Dass sanoi: jumala vitsailee jokaisen vastaantulijan hahmossa. Kun pomosi seuraavan kerran tiuskaisee tai junasi on tuntikausia myöhässä, voit ehkä kuulla universumin hyväntahtoisen naurun taustalla – ”tämäkin on harjoitus, ystävä hyvä.” Huumori ei tarkoita välinpitämättömyyttä, vaan lempeää perspektiiviä: emme ota harhaa liian henkilökohtaisesti. Silloin voimme suhtautua itseemme ja toisiimme armollisemmin.

Muista,että korkeimmatkin oivallukset testeineen tapahtuvat ihmissuhteiden keskellä. Emme saavuta pysyvää rauhaa pakenemalla mökkiin ja välttelemällä naapureita – rauha testataan ja syvenee juuri siinä, kun sisaruksesi painavat kipeitä nappuloitasi, tai kun puolisosi kanssa tulee erimielisyyksiä tiskikoneen täyttötavasta. Harha hivelee egoamme ja paljastaa sen reaktiot, jotta voisimme nähdä ne ja kasvaa niiden yli.

Harha ja totuus tanssivat yhdessä. Kaikki on yhtä aikaa totta ja harhaa. Tämä paradoksi on vaikea pukea sanoiksi, mutta sen voi aavistaa sydämessään. Maailma on totta siinä mielessä, että se on tässä kokemuksena – ja samalla se on harhaa siinä mielessä, että se on muuttuvaa, ohimenevää ja mielen heijastetta. Henkisen kasvun ydin on oppia elämään tämän paradoksin kanssa. Olemme syvästi mukana elämässä, mutta kevyesti kiinni.

Tämä asenne heijastuu rakkaudessa ja myötätunnossa. Kun emme pakene maailmaa, alamme kohdata toiset ihmiset ja itsemme uudella tavalla. Jos näemme toisen ihmisen vain harhana, voimme jäädä kylmiksi. Mutta jos näemme hänet rakkauden harjoituksen aiheena – peilinä joka opettaa meitä rakastamaan ehdoitta – harhasta tulee väylä rakkauteen. Toinen ihminen on samalla kertaa totta (koemme hänet, välitämme) ja illuusio (erillisyyden tunne meidän välillämme ei ole lopullinen todellisuus). Siksi voimme rakastaa rohkeasti tietäen, että mitään lopullista ei voi mennä rikki. Rakkaus itsessään on totta, vaikka sen kohteet ilmenevät harhan kentällä.

Herääminen juuri tässä

Kun ymmärrämme, ettei harhaa tarvitse paeta, meille avautuu uudenlainen vapaus. Emme enää etsi onnea jostain mystisestä ”tuolta puolen” tai lykkää elämistä hamaan tulevaisuuteen. Herääminen tapahtuu juuri tässä hetkessä, juuri tässä paikassa. Maailma ympärilläsi – olipa se sitten toimisto, keittiö, bussipysäkki tai metsäpolku – on tila, jossa voit olla tietoinen, rakastava ja läsnä. Mikään siitä, mitä koet, ei ole turhaa. Jokainen hetki kuiskii jotakin totuudesta korvaasi, kun vain pysähdyt kuulemaan.

Et ole erehtynyt paikasta etkä ajasta. Et ole pudonnut harhaan vahingossa. Sielusi on suorastaan valinnut tämän ihmiselon harhan kokeakseen kasvua ja rakkautta, joita puhtaassa hengessä on lähes mahdotonta saavuttaa ilman haasteita. Maailman peli tarjoaa mahdollisuuden unohtaa kuka olet, jotta voit muistaa sen uudelleen kokemuksen kautta. Ja tuo muistaminen – havahtuminen totuuteen – on riemullista juuri siksi, että harha oli niin vakuuttava.

Lopulta huomaat, ettei ole kahta erillistä todellisuutta, joista toista pitäisi paeta. On vain yksi todellisuus, joka ilmenee sekä harhana että totuutena eri tasoilla. Arkinen ja pyhä sulautuvat yhdeksi. Tiskatessa voi kokea syvän rauhan, kauppajonossa yhteyden muihin, itkussa armon ja naurussa universumin ilon. Kaikki elämässäsi – ihan kaikki – on kutsu herätä. Et ehkä herää yhdessä yössä kaikkivalaisevaan totuuteen, mutta pienet havahtumiset lisääntyvät: hetket, joina muistat, mistä tässä on kyse.

Ja mistä on kyse? Siitä, että harhaa ei tarvitse paeta, koska sekin on osa totuutta. Maailma on kuin mestarin luomaa unta, jossa sinä saat olla sekä se, joka kokee, että se, joka oppii kokemastaan. Olet matkalla kohti valaistumista samalla, kun elät tavallista elämääsi. Jokainen hengenveto, jokainen auringonnousu, jokainen vastoinkäyminen ja onnistuminen on sormi osoittamassa kohti oivallusta: Tässä. Nyt. Ole hereillä.

Hyväksy siis maailman harha lempeästi. Hymyile sille kuin vanhalle ystävälle – tiedät sen temput ja tarinat. Kun lakkaat pakenemasta, voit viimein asettua aloillesi omaan itseesi, tähän hetkeen. Harhan keskeltä löytyy kirkas todellisuus, joka on aina ollut läsnä. Ja kuinka ihmeellistä onkaan huomata, että totuus oli koko ajan täällä – arjen keskellä, harhojen läpi pilkahtelemassa – odottamassa, että sinä havahtuisit huomaamaan sen.

Maailmasta ei tarvitse paeta mihinkään, sillä juuri tässä harhan näyttämöllä tapahtuu koko kaunis heräämisen tanssi. Sinä saat tanssia mukana, silmät avoimina, sydän kevyenä. Lopulta harha sulaa itsestään, kun sen tehtävä on täytetty – mutta siihen asti, pidä sitä arvossa. Se on polkusi, harjoituskenttäsi ja rakkauden leikkikenttäsi. Ja se on juuri nyt, tässä hetkessä, täysin sinun käytettävissäsi heräämistä varten.

Tunnetko sen? Harha hymyilee kanssasi – etkä enää halua paeta. Olet kotona maailmassa, vaikka tiedätkin sen olevan unta. Juuri siksi voit rakastaa sitä vapaasti, oppia siitä kaiken minkä voit, ja lopulta herätä todellisuuteen ymmärtäen, että mitään ei ollutkaan hukassa. Kaikki on hyvin tässä ihmeellisessä unessa, josta emme enää kiirehdi ulos, vaan jossa kuljemme tietoisina kohti aamunkoittoa.

Harhaa ei tarvitse paeta, koska totuus kutsuu meitä sen sylistä käsin – jokaisena hetkenä, jokaisessa kohtaamisessa. Emme välttämättä näe koko kuvaa vielä, mutta luotamme siihen, että valo on läsnä. Jatkamme siis elämäämme, arkea ja kaikkia sen harhoja, hieman viisaampina ja sydän avoimempana. Ja ehkä huomaamme, että maailma, kaikessa epätäydellisyydessään, on ollut koko ajan meidän puolellamme – auttamassa meitä heräämään rakkauteen.

Elämän harha on lahja, josta ei tarvitse yrittää vapautua. Kun sen hyväksyy, siitä tulee portti vapauteen.