Luku 10 – Luominen Rakkauden laista käsin

LUKU 10 – Luominen Rakkauden laista käsin

Tässä osassa astumme syvemmälle tietoisuuden heräämisen prosessiin. Opimme tunnistamaan hiljaisen havainnoijan ja oivaltamaan, kuinka tietoisuus erottaa meidät mielen jatkuvasta tarinoinnista. Tämä selkeys auttaa meitä löytämään sisäisen rauhan ja vapauden.

Johdanto

Kun oivallamme todellisen Itsemme olevan puhdasta tietoisuutta – rakkautta ja ykseyttä – elämämme alkaa rakentua uudelta pohjalta. Toimiessamme tästä syvästä tietoisuuden tilasta käsin huomaamme, ettei elämää enää ohjaa puutteen tunne tai jatkuva jonkin ulkoisen tavoittelu. Emme yritä täyttää sisäistä tyhjyyttä ulkoisilla saavutuksilla tai hyväksynnällä, sillä sisimmässämme emme koe enää olevamme vajaita. Sen sijaan elämä alkaa luonnostaan ilmentää sitä, mitä syvimmältämme olemme: rauhaa, rakkautta ja täyteyttä.

Monet puhuvat ”manifestoinnista” eli vetovoiman laista – ajatuksesta, että voimme mielen voimalla vetää haluamamme asiat puoleemme. Syvemmin ymmärrettynä todellinen luominen ei kuitenkaan perustu egon haluihin tai tahtomiseen, vaan yhteyden muistamiseen: sinä olet rakkaus, ja rakkaus luo vaivatta. Kun lakkaamme samastumasta pienempään minäkuvaan ja annamme sydämemme avautua tälle oivallukselle, alkaa luominen tapahtua kuin itsestään. Emme enää koe erillisyyttä elämästä, vaan alamme nähdä itsemme yhtenä virtaavana osana sitä. Tässä tilassa toiveemme eivät synny puutteesta tai pelosta, vaan ne kumpuavat sielumme rauhasta – ja juuri siksi ne toteutuvat vaivattomammin.

Huomaamme, kuinka maailma alkaa vastata omaan olemisen tilaamme. Elämä toimii kuin peili heijastaen takaisin sitä energiaa, jota säteilemme. Kun elämme linjassa ydinolemuksemme kanssa, maailma vastaa. Sisäinen rauha ja rakkaus alkavat vetää puoleensa olosuhteita ja kohtaamisia, jotka heijastavat tuota rauhaa ja rakkautta. Samalla tavalla aiemmin egon pelot ja levottomuus loivat elämäämme kitkaa, nyt korkeamman tietoisuuden taajuus tuo mukanaan synkronisiteetteja ja mahdollisuuksia, jotka resonoivat uuden olemisen tilamme kanssa. Huomaamme vetävämme puoleemme kokemuksia, jotka virittyvät rakkauden ja ykseyden taajuudelle – ilman pakottamista, puutteen ajattelua tai kontrollin tarvetta. Maailmasta tulee kuin ystävällinen kaiku, joka toistaa meille sitä säveltä, jota sisimmässä soitamme.

Tämä on rakkauden hiljainen laki, joka alkaa ohjata elämäämme. Todellinen luominen tapahtuu sisältä käsin, ilman että meidän täytyy ponnistella tai yrittää hallita lopputuloksia. Egon näkökulmasta elämä ehkä oli aiemmin sarja tavoitteita, huolia ja jatkuvaa yrittämistä saavuttaa jotain parempaa – mutta nyt tuosta harhasta herätessä ymmärrämme, ettei mitään olekaan saavutettava erikseen. Kaikki mitä todella tarvitsemme, kumpuaa sisältämme. Todellinen luominen ei ole egon räiskyvää tahdonvoimaa, vaan tietoisuuden hiljaista virtaa. Kun antaudumme tuolle virralle, elämä kannattelee meitä. Askeleemme suuntautuvat oikeaan aikaan oikeaan paikkaan kuin huomaamatta, ja se mikä ennen tuntui vaikealta tavoittaa, tuleekin luoksemme luonnollisesti. Näin elämästä tulee luonteva ilmaus sisimmässä vallitsevasta ykseydestä – luova virta, joka kumpuaa rakkaudesta eikä puutteesta. Ponnistelun ja kontrollin sijaan koemme kasvavaa luottamusta: kun olemme aidosti läsnä omassa sydämessämme, maailma järjestyy harmonisesti vastaamaan sitä.

“Nyt, kun olet löytänyt sisimmästäsi tietoisen ja rakkaudellisen Todellisen Itsesi, herää kysymys: miten tuo oivallus vaikuttaa tapaasi elää ja luoda maailmassa? Seuraavassa osassa sukellamme siihen, kuinka herännyt tietoisuus ilmenee luomisessa.”

Luomisen laki ei ole haluamista

Monet henkiset suuntaukset puhuvat manifestoinnista – ajatuksesta, että voimme vetää puoleemme haluamiamme asioita ajatustemme ja intentiomme voimalla. Egomielelle tämä ajatus on houkutteleva: se kuvittelee voivansa näin saada kaikki toiveensa toteutumaan ja siten vihdoin tulla onnelliseksi. Mutta kun syvennymme asiaan, huomaamme että todellinen luomisen laki ei perustu egon haluamiseen tai pakottamiseen lainkaan. Se, mitä luomme elämäämme, kumpuaa pohjimmiltaan siitä, mitä sisimmässämme olemme, ei niinkään siitä, mitä mielemme luulee tarvitsevansa. Ego saattaa kuiskata: “Kunhan saan tämän yhden asian, voin viimein olla onnellinen.” Kuitenkin luomisen syvempi viisaus ehdottaa päinvastaista: “Kunhan olen onnellinen, voi kaikki muu järjestyä.”

Ego ehdollistaa onnellisuuden ulkoisiin olosuhteisiin. Sen asenne on “saan ensin, sitten olen onnellinen” – onni lykätään tulevaisuuteen riippuvaiseksi jostakin tavoitteen saavuttamisesta. Tällainen mielentila pitää meidät jatkuvassa odotuksessa ja jännityksessä. Onni tuntuu aina olevan askeleen päässä: seuraavan saavutuksen, hankinnan tai muutoksen takana. Ehkä tunnistat tämän itsessäsi: kun saavutit jonkin pitkään kaipaamasi päämäärän, ilo tuntui hetken täydeltä – mutta pian mieli alkoi jo etsiä uutta kohdetta tai pelätä menetyksiä. Ego ei viivy tyytyväisyydessä kovin kauan, sillä sen luonteeseen kuuluu kokea puutetta juuri tässä hetkessä. Se elää kuin ikuisessa janossa, joka ei sammu: heti kun yksi halu täyttyy, nousee tilalle uusia toiveita ja vaatimuksia. Näin ego varmistaa, ettei rauha ole pitkäikäinen – aina on oltava jotain enemmän, jotain seuraavaksi saatavaa, ennen kuin “voin olla täysin tyytyväinen.” Tällainen on haluamisen noidankehä, johon ego meidät kietoo.

Sielullinen näkökulma – todellisen Itsemme, syvimmän tietoisuutemme perspektiivi – toimii aivan toisin. Sielu ymmärtää, että aito onnellisuus ja rauha ovat sisäsyntyisiä tiloja, jotka ovat saatavillamme juuri nyt, riippumatta ulkoisista olosuhteista. “Ensin valitsen sisäisen onnen, sitten ulkoinen todellisuus heijastaa sitä” – tämä on sielun hiljainen viesti. Toisin sanoen: ensin olemme se, mitä kaipaamme, sitten tuo kaivattu tila ilmenee tavalla tai toisella myös ulkona. Kun valitsemme esimerkiksi rauhan ja kiitollisuuden tässä hetkessä, ilman ehtoja, alamme huomata kuinka elämäkin asettuu rauhan uomiin ja antaa yhä enemmän syitä kiitollisuuteen. Sielun näkökulmasta onnellisuus ei ole palkinto, joka saavutetaan jonkin ulkoisen kautta, vaan lähtökohta, josta käsin elämää eletään. Ulkoinen maailma toimii peilinä: se heijastaa takaisin meille sen tietoisuuden tilan, jossa olemme. Jos olemme löytäneet sisältämme rakkauden ja täyteyden tunteen, maailma peilaa meille kokemuksia, jotka resonoivat tuon rakkauden kanssa – joskus yllättävänkin vaivattomasti ja tarkasti.

Tämä ilmiö ei ole taikuutta, vaan luonnollinen hengellinen laki: elämä vastaa siihen, mitä olet, ei siihen, mitä haluat. Maailmankaikkeus on kuin herkkä peili, joka heijastaa sisäistä olemustilaamme eri muodoissa takaisin. Jos kannamme sisimmässämme pelkoa tai puutteen tunnetta, tuo sama värähtely ilmenee tavalla tai toisella kokemuksissamme – vaikka kuinka toivoisimme päälle jotain muuta. Voimme esimerkiksi yrittää manifestoida yltäkylläisyyttä ja rikkautta, mutta jos syvällä olemuksessa hallitsee ajatus “minulla ei ole tarpeeksi”, tuo ajatus lähettää maailmalle jatkuvasti viestin niukkuudesta. Silloin elämän peili palauttaa eteemme tilanteita, joissa niukkuuden tunne pysyy yllä: laskuja, menetyksiä tai tilaisuuksia, jotka lipuvat ohi. Ego saattaa turhautua ja väittää, ettei manifestointi toimi, vaikka todellisuudessa laki toimii täsmällisesti – se vain vastaa egon todelliseen taajuuteen, ei sen esittämiin toiveisiin.

Kun sen sijaan sisäinen tilamme on rakkautta, luottamusta ja kiitollisuutta, välitämme ympäröivään kenttään viestin yltäkylläisyydestä. Tällöin emme edes välttämättä pyydä mitään erityistä, mutta elämämme alkaa kuin itsestään järjestyä tukemaan tuota sisäistä yltäkylläisyyttä. Mahdollisuuksia avautuu, oikeat ihmiset ja tilanteet osuvat kohdalleen, ja koemme olevamme sopusoinnussa tapahtumien kulun kanssa. Rakkauden taajuudella toimiva ihminen säteilee ympärilleen viestiä: “Minulla on jo, olen jo, kaikki on hyvin.” Ja elämä vastaa tähän viestiin lämpimästi. Usein huomaamme paradoksin: se, mistä olimme aiemmin puutteen vallassa haaveilleet, tuleekin luoksemme helpommin juuri silloin, kun emme sitä enää epätoivoisesti tarvitse. Kun olemme sisimmässä sitä mitä halusimme olla – onnellisia, kokonaisia, rakastavia – silloin ulkoinen maailma saa luvan järjestyä sen mukaisesti. Tämä on luomisen lain syvä totuus.

Mitä tapahtuu itse haluille tässä prosessissa? Voisi kuvitella, että jos lakkaamme jahtaamasta ulkoisia päämääriä, elämästä katoaa suunta tai intohimo. Todellisuudessa käy kuitenkin päinvastoin: kun oivallamme, ettei onni riipu ulkopuolisista asioista, saamme maistaa vapautta, jota ego ei tuntenut. Egon loputon jano alkaa hälvetä. Haluaminen sellaisena, kuin ego sen määritteli – pakonomainen tarve saada jotakin lisää – menettää otettaan. Tämä halujen loppuminen on merkki egon harhan purkautumisesta. Se harha, joka uskotteli meille ettei meillä vielä ole tarpeeksi tai ettemme vielä ole tarpeeksi, alkaa murtua. Tilalle nousee kokemus, että tässä hetkessä kaikki on olennaisesti hyvin.

Muinaiset viisaat ovat aina opettaneet haluamisen kääntöpuolta. Buddha muotoili yhden keskeisimmistä oivalluksistaan näin: kärsimyksen perimmäinen syy on haluaminen, jano joka saa mielen kurottamaan aina jonnekin muualle kuin tähän hetkeen. Niin kauan kuin uskomme onnemme olevan kiinni jostakin seuraavasta asiasta – paremmasta työstä, ihanteellisesta kumppanista, suuremmasta talosta tai edes hengellisestä kokemuksesta – emme ole todella läsnä emmekä tyydy. Buddha vertasi tällaista halua suolanjuomiseen: janoinen juo merivettä, mutta saa samalla janonsa kasvamaan. Ego yrittää täyttää tyhjiötään loputtomilla kulauksilla saavutuksia ja objekteja, mutta kokee lopulta yhä enemmän tyhjyyttä. Ratkaisu ei ole se, että ego saisi kaiken haluamansa – sillä silloin halu keksii uusia muotoja – vaan se, että oivallamme janon olevan harhaa. Kun lakkaamme janoamasta ulkoa sitä, mikä on jo sisällämme, kärsimys väistyy. Haluamisen päättyminen tuo mukanaan syvän helpotuksen: mitään ei puutu, mitään ei tarvitse jahdata. Tämä ei tarkoita, että elämästä katoaisi ilo, tavoite tai toiminta – päinvastoin, vasta silloin toiminta voi kummuta paljon puhtaammasta lähteestä.

Kun emme enää tavoittele ulkoista onnellisuutta pakonomaisesti, olemme vapaita suuntaamaan energiamme siihen, mikä todella inspiroi sydäntä. Voimme silti toimia ja luoda maailmassa – itse asiassa luominen muuttuu entistä luovemmaksi ja rohkeammaksi, kun pelko epäonnistumisesta tai “entä jos en saakaan mitä haluan” -ajattelu eivät rajoita meitä. Korkein manifestaation muoto onkin toiminta, jossa on kirkas intentio mutta ei kiinnittymistä lopputulokseen. Tällaisessa tekemisessä elää vilpitön tarkoitus ja suunta, mutta onnellisuutemme ei riipu siitä, toteutuuko visio täsmälleen toivotulla tavalla. Kuvittele vaikka taiteilija, joka maalaa sydämensä innoittamana. Hänellä on selkeä aikomus luoda kauneutta kankaalle – ehkä jopa välittää katsojilleen jokin syvä tunne tai viesti – mutta hän maalaa itse maalaamisen ilosta, rakkaudesta luomiseen. Jokainen siveltimenveto on jo itsessään palkitseva. Jos teos valmistuessaan koskettaa yhdenkin ihmisen sydäntä, se on ihanaa, mutta taiteilija ei luonut onneaan riippuvaiseksi yleisön reaktioista. Hänen onnensa oli läsnä jokaisessa luomisen hetkessä. Samoin me voimme elää kuin tuo taiteilija: tehdä sitä, mitä teemme, täydestä sydämestä, rakkaudesta käsin, odottamatta että lopputulos “antaa” meille onnen. Onni on jo läsnä tekemisessä itsessään.

Intentio, joka kumpuaa rakkaudesta, on hyvin erilainen kuin egon halu, joka kumpuaa puutteesta. Rakkaudellinen intentio tuntuu kevyeltä ja innostavalta – kuin sisäinen inspiraation virta, joka haluaa ilmentyä maailmassa. Se ei synny siksi, että kokisimme olevamme vajaita ja tarvitsisimme tekemisellä jotakin itsellemme, vaan siksi että jotain meissä haluaa luonnostaan laajentua, jakaa ja antaa. Se on kuin ylitsevuotava lähde: kun rakkautta on sisimmässä yllin kyllin, se etsii luovia uomia virratakseen eteenpäin. Egon haluaminen on puolestaan kuin kuiva kaivo, joka vaatii ulkopuolista vettä täyttyäkseen – siinä on aina taustalla kokemus jostakin puuttuvasta. Kun toimimme rakkauden lähteestä käsin, emme tunne painetta kontrolloida kaikkea emmekä pelkoa siitä, saammeko juuri haluamamme lopputuloksen. Luotamme elämään ja annamme luomisen prosessin viedä. Tällainen luottamus paradoksaalisesti vielä vahvistaa luomisen lain toimintaa: mitä avoimempia olemme erilaisille lopputuloksille, sitä vapaammin jotain kaunista voi toteutua.

Rakkaudesta nouseva luominen voi ilmentyä myös aivan käytännön elämän tasolla, mukaan lukien aineellinen hyvinvointi. On tärkeä ymmärtää, ettei raha tai materia itsessään ole pahaa tai henkisyyden vastaista – nekin voivat olla tietoisuuden ja rakkauden ilmentymiä. Ego tosin suhtautuu aineeseen ja rahaan usein kaksijakoisesti. Yhtäältä ego saattaa himoita rahaa loputtomasti ajatellen, että arvo mitataan omaisuudella; toisaalta se saattaa tuomita rahan ja aineellisuuden ja romantisoida köyhyyden jaloutta. Kummassakin tapauksessa raha ladataan voimakkaalla tunteella ja merkityksellä, joka itse asiassa kumpuaa pelosta ja erillisyydestä. Todellisuudessa raha on neutraalia energiaa – eräänlainen sopimus ja vaihdon väline – joka saa arvonsa siitä tarkoituksesta, mihin sitä käytetään. Rakkauden tilassa oleva ihminen voi nähdä rahan vain yhtenä virtana universumissa, joka voi virrata sinne, missä sitä tarvitaan. Kun emme ole kiintyneitä emmekä vastenmielisiä rahaa kohtaan, vaan suhtaudumme siihen neutraalisti ja viisaasti, se saa mahdollisuuden liikkua vapaasti. Tietoisuuttaan laajentanut ihminen voi yhtä lailla vastaanottaa aineellista yltäkylläisyyttä kuin henkistäkin – molemmat palvelevat hyvää, jos niitä käytetään rakkaudella. Materia ja henki eivät ole vastakohtia: ne ovat saman tietoisuuden eri ilmentymiä. Siksi runsaus elämässä – olipa se rahassa, ajassa, luovuudessa tai rakkaudellisissa ihmissuhteissa mitattua – voi yksinkertaisesti olla luonnollinen seuraus siitä, että elämme yhteydessä rakkauden lähteeseen. Emme pidä kiinni vauraudesta itsemme jatkeena, emmekä etsi siitä turvaa egoon, vaan annamme sen virrata lävitsemme eteenpäin sinne, missä se voi tehdä hyvää. Näin raha lakkaa olemasta tavoite sinänsä; siitä tulee rakkauden palvelija.

Luomisen laki on hyvin yksinkertainen ja kaunis: se ei ole haluamista, vaan olemista. Kun lakkaamme jatkuvasti suuntaamasta katsettamme horisonttiin jotain parempaa etsien, voimme kääntyä sisäänpäin ja havaita, että meistä löytyvä rakkaus ja tietoisuus ovat jo kaiken luomisen ydin. Me olemme yhtä elämän runsauden lähteen kanssa. Tästä oivalluksesta käsin alamme elää uudella tavalla. Emme enää ajattele, että meidän on taisteltava tai manipuloitava maailmankaikkeutta saadaksemme tarpeemme tyydytetyiksi. Sen sijaan muistamme yhteyden: tiedämme olevamme osa kokonaisuutta, osa rakkauden virtaa, jossa luominen tapahtuu vaivattomasti. Kun muistamme kuka todella olemme – rakkaus – alamme luonnostaan resonoinnin kautta vetää puoleemme sitä, mikä sopii yhteen rakkautemme kanssa. Ja yhtä lailla lakkaamme vetämästä puoleemme sitä, mikä ei enää vastaa uutta taajuuttamme. Egon kannalta tämä kaikki on mysteeri, jopa ihme. Mutta sielulle se on luonnollista kuin hengitys. Rakkaus luo vaivatta, kun emme asetu itse esteeksi. Siksi elämämme korkeinta manifestaatiota on olla aidosti oma itsensä, olla rakkautta – ja antaa sitten elämän tanssia ympärillämme peilinä tälle rakkaudelle. Silloin jokainen hetki, saavutus tai jopa haaste on osa suurempaa harmoniaa. Emme enää kysy: “Mitä minun pitää saada, jotta olisin onnellinen?” Sen sijaan sydämemme kuiskaa: “Miten voin ilmaista rakkautta siinä mitä teen – onnellisena jo nyt?” Juuri siinä asenteessa luomisen laki toimii koko voimallaan, ilman haluamista mutta täynnä täyttymystä.