Luku 11 – Rakkauden taajuus vs. puutteen taajuus

Luku 11 – Rakkauden taajuus vs. puutteen taajuus

Aiemmin pohdimme, kuinka “elämä vastaa siihen, mitä olet, ei siihen mitä haluat.” Tämä oivallus johdattaa meidät ymmärtämään ihmisen sisäistä ”värähtelytaajuutta” – toisin sanoen tietoisuuden ja tunne-energian tasoa, jolla kulloinkin elämme. Tunteemme määrittävät olennaisesti tämän taajuuden: mitä korkeampi tunnetila, sitä korkeampi on värähtelymme. Kun opimme tunnistamaan eron rakkauden taajuuden ja puutteen taajuuden välillä, alamme nähdä selkeämmin, miksi sisäinen tilamme on avain siihen, miten elämä meitä palvelee.

Rakkauden taajuudella eläminen tarkoittaa tilaa, jossa mielessämme ja kehossamme vallitsevat korkeavärähteiset tunteet kuten rakkaus, kiitollisuus ja ilo. Nämä tunteet ovat keveitä, avaria ja kohottavia – ikään kuin sisäinen valomme loistaisi kirkkaammin. Kun koemme aitoa rakkautta tai syvää kiitollisuutta, värähtelymme nopeutuu ja muuttuu yhä hienovaraisemmaksi. Se on kuin soittaisimme elämän soitinta puhtaalla, korkealla sävelellä: olemuksemme resonoi sopusoinnussa ympäristön kanssa. Tällaisessa tilassa tunnemme luonnostaan yhteyttä itseemme, toisiin ja koko olemassaoloon. Luottamus elämään vahvistuu, ja sydämessämme herää varmuus siitä, että kaikki on hyvin juuri nyt.

Erityisen korkealla värähtelee rauhan tunne. Rauha ei ehkä äkkiseltään tunnu yhtä säteilevältä tunteelta kuin vaikkapa ilo, mutta sen voima on syvä ja hiljainen. Rauhan tilassa ihminen on täydellisen levollinen ja hyväksyvä – läsnä on vain syvä luottamus ja varmuus, ilman pelkoa tai tarvetta tavoitella mitään. Rauhan tilassa ego vaikenee täysin – ja juuri siksi rakkaus voi siinä manifestoida korkeinta mahdollista hyvää. Paradoksaalista kyllä, silloin kun emme tarvitse mitään ulkopuoleltamme, elämä usein järjestyy meille parhaalla mahdollisella tavalla.

Puhuttaessa “puutteen taajuudesta” viittaamme tunnetilaan, jossa vallitsevat pelko, huoli, tyytymättömyys ja jatkuva kaipuu jostakin, mitä koemme itseltämme puuttuvan. Se on raskas ja supistava olotila: energiamme värähtelee hitaasti, kuin synkkä matala ääni. Kun elämme puutteen taajuudella, tunnemme epävarmuutta ja riittämättömyyttä – sisimmässämme saattaa olla jatkuva jännitys, kuin odottaisimme pahinta tai yrittäisimme epätoivoisesti täyttää jotakin tyhjiötä elämässämme. Tällaisessa pelkoon ja puutteeseen kietoutuneessa tilassa elämän luonnollinen virtaus on kuin tukossa. Laajentumisen sijaan olemme selviytymistilassa: ego ohjaa ajatteluamme, pitäen meidät varuillaan ja jännittyneinä. Ego, tuo rajallinen minäkuva, takertuu kontrolliin ja pelkoon – se pelkää, ettei saa haluamaansa tai että menettää senkin mitä sillä on. Näin se ylläpitää puutteen kierrettä, jossa sydän sulkeutuu ja olemme erossa luottamuksesta.

Korkean ja matalan taajuuden ero heijastuu konkreettisesti arjessamme. Kun sydämemme on avoinna rakkaudelle ja kiitollisuudelle, päivämme kulkevat usein kevyemmin: huomaamme enemmän pieniä ihmeitä, kohtaamme ystävällisyyttä ja löydämme luontevasti ratkaisuja eteemme tuleviin haasteisiin. Sen sijaan pelon ja puutteen tilassa elämä tuntuu takkuisammalta – saatamme kohdata toistuvasti turhauttavia tilanteita tai ainakin koemme ne raskaampina, koska mielemme on stressaantunut ja varautunut pahimpaan. Kiteytetysti: mitä korkeammalla värähtelytaajuudella elämme, sitä vaivattomammin elämä meitä kantaa – ja mitä alemmalla taajuudella, sitä enemmän kohtaamme kitkaa ja vastavirtaa. Kyse ei ole mistään yliluonnollisesta taikatempusta, vaan siitä, että värähtelytilamme vaikuttaa sekä siihen, miten tulkitsemme maailmaa, että siihen, miten toimimme. Rakkauden taajuudella olemme joustavampia, luottavaisempia ja avoimempia mahdollisuuksille, jolloin elämä ikään kuin myötäilee meitä. Puutteen taajuudella puolestaan vastustamme ja pelkäämme, jolloin huomaamattamme saatamme itse sulkea ovia ja luoda esteitä polullemme.

Miten sitten pääsemme puutteen pelon ikeestä rauhan tilaan? Keskeistä on pelkojen kohtaaminen ja irtipäästäminen. Kun uskallamme katsoa pelkoa silmiin, huomaamme, että sen valta heikkenee. ”Peloilleen kuoleminen” tarkoittaa, että annamme vanhan pelkoon perustuvan minuuskäsityksen murentua – emme enää samaistu siihen. Tämä ei tapahdu välittömästi, vaan vähitellen: jokainen kerta kun kohtaamme pelkomme tietoisesti, emmekä anna sen ohjata tekojamme tai ajatuksiamme, osa egon kahleista murtuu. Alamme tunnistaa, että pelko on usein vain mielessämme pyörivä tarina, ei ehdoton totuus. Sen sijaan, että pakenisimme pelkoa tai toisimme sille lisää voimaa, hengitämme rauhassa sen läpi ja annamme sen olla. Näin pelko menettää otteensa meistä, ja sisimpäämme alkaa virrata uudenlaista vapautta.

Lopulta voi koittaa hetki, jolloin ihminen todella ”kuolee peloilleen”. Silloin hänessä herää korkein tietoisuus – tila, jossa ei enää pyydetä maailmalta turvaa, vaan tiedetään, että itse on turva. Ego on väistynyt näyttämöltä, ja jäljellä on syvä varmuus omasta olemassaolosta yhtenä elämän kanssa. Tässä tietoisuuden tilassa ymmärrämme, että todellinen olemuksemme – puhdas tietoisuus ja rakkaus – on järkkymätön ja ehjä. Mitään ei puutu, eikä mitään ole ylimääräistä; olemmekin aina olleet turvassa. Tämä oivallus muuttaa elämämme perin pohjin. Emme enää elä puolustusasemissa tai puutteen tunteessa, vaan avoimessa luottamuksessa elämään. Kun itse on turva, maailma lakkaa näyttäytymästä uhkana ja siitä tulee pikemminkin kumppani – peili, joka heijastaa sisäistä rauhaamme ja rakkauttamme.

Elämä vastaa siihen, mitä olet, ei siihen mitä haluat

Olet ehkä huomannut elämässäsi tilanteita, joissa kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään – tai päinvastoin, mikään ei tahdo onnistua. Moni selittää näitä eroja sattumalla tai ulkoisilla olosuhteilla, mutta syvällä sisimmässä tiedämme totuuden: elämä heijastaa takaisin sen, mitä me olemme sisäisesti. Toiveemme ja halumme voivat olla selkeitä mielessämme, mutta paljon voimakkaammin maailmamme muotoutuu sen mukaan, millainen olotila ja energia meissä vallitsee. Elämä vastaa ennen kaikkea siihen, mitä olemme, ei niinkään siihen, mitä sanomme haluavamme.

Ihmisen sisäinen olemisen tila on kuin näkymätön magneetti, joka vetää puoleensa vastaavaa todellisuutta. Se, mitä sinä olet – värähtelysi, tunnetilasi, sydämesi laatu – määrittää, mitä vedät puoleesi. Voit toivoa rikkautta, rakkautta tai menestystä, mutta jos syvällä sisälläsi värähtelee pelko, puute tai epäluottamus, maailmankaikkeus vastaa tuohon värähtelyyn. Toive saattaa olla kirkas ajatus mielessä (Mitä haluan elämältä?), mutta samalla lähetät tunteillasi ja uskomuksillasi viestiä, joka voi olla ristiriidassa tuon toiveen kanssa. Elämä kuuntelee aina herkemmin tuota syvempää viestiä.

Kuvittele heijastavasi ympärillesi jatkuvasti näkymätöntä signaalia, hieman kuin radioasema lähettää taajuuttaan. Ulkoinen todellisuus on vastaanotin, joka virittyy sille taajuudelle, jota lähetät. Jos sisimpäsi taajuus on huolten ja pelon sävyttämä, elämä tuntuu tuovan eteesi yhä uusia huolen aiheita. Pienikin vastoinkäyminen kasvaa mielessä suureksi vahvistukseksi sille pelolle, jota jo kannat. Samoin toiset ihmiset aistivat usein hienovaraisesti tuon jännittyneisyyden: hermostuneena ollessasi myös ympäristösi saattaa muuttua levottomammaksi, ja kohtaat ehkä juuri niitä käytöksiä, joita pelkäsit. Jos taas sisimpäsi taajuus on luottamus ja rauha, huomaat, että elämäkin peilaa takaisin enemmän rauhaa. Tilanteet, jotka muuten saattaisivat kärjistyä ongelmiksi, ratkeavatkin vaivattomammin. Olet ikään kuin virittäytynyt taajuudelle, jossa ratkaisut, myötämielisyys ja synkronisiteetti ovat mahdollisia.

Yksi ja sama tilanne voi näyttäytyä täysin erilaisena riippuen siitä, missä sisäisessä tilassa itse olet. Esimerkkinä tavallinen arkinen tapahtuma: olet autolla matkalla töihin ja edessäsi on ruuhka. Jos mielesi on kiireinen ja turhautunut, jokainen punainen valo ja jarrutus tuntuu ärsyttävältä vastoinkäymiseltä. Kehosi ehkä jännittyy, kätesi puristavat rattia, ja ajatuksesi kiertävät kehää: Miksi aina minä jumitun tällaiseen ruuhkaan? Tästä päivästä tulee hankala. Sama ruuhka voi kuitenkin toisena päivänä näyttäytyä aivan toisenlaisena kokemuksena. Kun sisälläsi vallitsee rauhallisuus ja luottamus, et ehkä edes koe tilannetta ongelmana. Hyväksyt sen, että olet siinä missä olet juuri nyt. Saatat laittaa lempimusiikkisi soimaan ja huomata, että sinulla on hetki aikaa hengähtää ennen työpäivää. Ruuhka on ulkoisesti sama, mutta oma suhtautumisesi muuttaa kokemusta radikaalisti. Ensimmäisessä mielentilassa elämä peilasi sinulle kiireen ja ärtymyksen tunteita – toisessa tilassa se peilasi hyväksyntää ja levollisuutta.

Tämä periaate ulottuu arkisia esimerkkejä syvemmällekin. Ajattele ihmistä, joka hartaasti toivoo löytävänsä elämänsä rakkauden. Hän saattaa tiedostaa kaipaavansa kumppania ja uskoo olevansa valmis rakkauteen. Mutta jos hänen sydämessään liikkuu huomaamattomia epäilyksiä – ehkä alitajuinen uskomus siitä, ettei hän ole rakkauden arvoinen, tai pelko siitä, että hänet satutetaan – tuo sisäinen epävarmuus säteilee hänen olemuksestaan joka hetki. Hän saattaa tapaamishetkelläkin lähestyä toista varautuneena tai liian takertuvasti, vaikka kuinka yrittäisi peittää pelkonsa. Elämä, kuin peili, tuo tällöin eteen kokemuksia, jotka heijastavat noita tuntemuksia: ehkä hän vetää puoleensa ihmisiä, jotka eivät osaa vastata hänen rakkauden tarpeeseensa, tai tilanteita, joissa hänen pelkonsa vahvistuvat. Toive rakkaudesta jää toissijaiseksi, kun sisimmässä lähetetty viesti on epävarmuus.

Vastaavasti tunnet varmasti ihmisiä, joilla näyttää menevän hyvin ilman, että he erityisesti ponnistelevat halujensa eteen. He säteilevät sellaista aitoutta ja lämpöä, että hyvät asiat tuntuvat suorastaan hakeutuvan heidän luokseen. Kyse ei ole siitä, etteivätkö hekin kohtaisi elämän haasteita – vaan siitä, että heidän asenteensa ja energiansa ratkaisevat, miten nuo tilanteet lopulta kehittyvät. Kun ihminen lepää sisäisessä rauhassa ja luottamuksessa, asiat alkavat järjestyä ilman ponnistelua. Tämä ei tarkoita, että elämässä ei tulisi eteen ongelmia lainkaan, vaan että ihminen tuossa tilassa ei tartu ongelmiin pelosta käsin. Hän tekee tarvittavat teot inspiroituneesti ja avoimin mielin, ja usein juuri silloin oikeat ovet avautuvat oikealla hetkellä. Sattumia ja ”hyvää onnea” alkaa ilmetä – ulkopuolisen silmissä juuri siltähän se näyttää. Todellisuudessa kyse on siitä, että hänen sisäinen tilansa on sopusoinnussa sen kanssa, mitä hän kaipaa, joten elämä virtaa luontevasti siihen suuntaan.

On lohdullista ja vapauttavaa oivaltaa, että emme ole maailman sattumanvaraisen kohtalon armoilla, vaan osaltamme luomme itse oman kokemuksemme laadun. Tämä luominen ei kuitenkaan tapahdu pelkästään tahdonvoimalla tai mielen voimakkaalla päättämisellä, vaan syvemmällä olemisen tasolla. Voit kirjoittaa paperille listan tavoitteistasi ja toistaa itsellesi vakuutteluja, mutta jos sisimpäsi värähtely ei ole linjassa noiden tavoitteiden kanssa, saatat huomata jääväsi paikallesi tai kulkevasi kuin vastatuuleen. Todellinen muutos alkaa, kun käännät huomion ulkoisista tuloksista sisäiseen tilaasi. Sen sijaan, että kysyisit itseltäsi jatkuvasti Mitä haluan elämältä?, kysy joskus: Mitä elämä minussa juuri nyt heijastaa ulospäin? ja Mitä minä olen tällä hetkellä olemukseltani? Näiden kysymysten kautta voit päästä käsiksi oman tietoisuutesi tilaan tässä ja nyt.

Jos huomaat sisälläsi jännitettä, pelkoa tai puutteen tunnetta, älä tuomitse sitä – nuo tunteet ovat inhimillisiä ja ymmärrettäviä. Voit kuitenkin tulla niistä tietoiseksi ja tunnustella, miten ne ehkä vaikuttavat siihen, mitä koet ulkomaailmassa. Huomaa, miten helposti pelon sävyttämänä mieleen nousee ajatuksia epäonnistumisesta, ja miten maailma näyttää silloin värittömämmältä. Aivan kuin aurinko olisi pilvessä – vaikka todellisuudessa pilvi on omien ajatustesi ja tunteidesi muodostama. Sitten voit kokeilla lempeää irtipäästämistä: hengittää syvään ja kuvitella puhaltavasi ulos huolen ja epäluottamuksen. Samalla voit tietoisesti tuoda mieleesi ajatuksen siitä, että elämä kantaa ja että juuri tässä hetkessä kaikki on perimmiltään hyvin. Huomaatko, kuinka kehosi alkaa rentoutua ja sydämessä läikähtelee ehkä hento toivo tai luottamus? Tuo muutos sisällä on hienovarainen, mutta merkittävä – olet siirtynyt pelon taajuudelta hieman lähemmäs luottamuksen taajuutta.

Irtipäästäminen on keskeisessä roolissa siinä, että sisäinen tilasi harmonisoituu toiveidesi kanssa. Tämä ei tarkoita toiveiden hylkäämistä, vaan niiden tarpeettoman kontrolloinnin ja kireyden hellittämistä. Kun todella päästät irti pakonomaisesta halusta ja siihen kytkeytyvästä pelosta, sisimpääsi avautuu tila, johon rauha ja luottamus voivat asettua. Voit yhä haluta asioita, mutta et ole niihin takertunut; onnellisuutesi ei riipu yhden tietyn toiveen toteutumisesta. Paradoksaalisesti juuri tämä irtipäästämisen tila on voimakkain asemasi luomisen kannalta – silloin et työnnä hyviä asioita loitommalle pelolla, vaan annat niille luvan saapua elämääsi. Elämä vastaa herkästi ihmisen aidosti läsnä oleviin tunnetiloihin. Kun tunnet olosi aidosti kiitolliseksi, elämä tuo lisää aiheita kiitollisuuteen. Kun tunnet rakkautta sydämessäsi, elämä heijastaa sitä monin tavoin takaisin – lämpiminä ihmissuhteina, kauneuden kokemuksina, pieninä myötäkäymisinä.

On tärkeää huomata, että tämä ei ole mikään mekaaninen toiveautomaatti, vaan hienosyinen tanssi elämän kanssa. Emme voi teeskennellä luottamusta tai rauhaa vain saadaksemme haluamamme; elämä vastaa juuri siihen, mitä aidosti olemme, ei siihen, mitä yritämme ulkoisesti esittää. Siksi rehellisyys itselle on avainasemassa. Jos huomaat olevasi levoton ja haluavasi jotakin epätoivoisesti, ota tuo tunne lempeästi tarkasteluun. Mikä osa sinussa pelkää, ettet saa haluamaasi? Voisitko hetken aikaa kuunnella tuota pelkoa ja sitten vakuuttaa itsellesi, että syvällä tasolla kaikki on hyvin? Et ehkä saa mieltäsi täysin rauhoittumaan yhdellä kertaa, mutta jo se, että tunnistat sisäisen tilasi ja hyväksyt sen, on askel kohti muutosta. Kun et kapinoi omaa tunnetilaasi vastaan, vaan tuot siihen hyväksyvän tietoisuuden, se alkaa vähitellen sulaa ja muuttua.

Lopulta voit huomata, että kun lakkaat jahtaamasta jatkuvasti ulkoisia päämääriä ja keskityt vaalimaan sisäistä rauhaa, elämä alkaa myötäillä sinua uudella tavalla. Se, mitä todella olet – sinun syvin olemuksesi, joka on pohjimmiltaan rauhaa, luottamusta ja rakkautta – heijastuu kaikkialta ympäriltäsi. Tilanteet ja kohtaamiset, jotka ennen aiheuttivat stressiä, eivät enää horjuta tasapainoasi samalla tavoin. Ja kun jokin toive nousee sydämestäsi, suhtaudut siihen kevyesti: kuin istuttaisit siemenen multaan ja antaisit sen kasvaa ajallaan, luottaen että maa ja aurinko hoitavat osuutensa. Sinä keskityt vain olemaan läsnä tässä hetkessä parhaasi mukaan. Tällöin elämä vastaa sinulle kirkkaammin kuin koskaan. Se ei ehkä aina anna juuri sitä, mitä ego mielestään halusi, mutta se antaa jotain syvempää ja aidompaa – juuri sen, mitä tarvitset kasvuusi ja hyvinvointiisi. Ja usein huomaat, että se mitä todella tarvitset, on lopulta yhtä sen kanssa, mitä kaikkein syvimmin sydämessäsi haluatkin.

Elämä on peili, joka ei koskaan lakkaa heijastamasta olemustasi. Tämä oivallus kutsuu sinua ottamaan vastuun omasta sisäisestä tilastasi ja luottamaan elämän hyvyyteen. Se kutsuu sinua uskaltamaan hellittää pelosta ja kontrollista ja astumaan avoimena tähän hetkeen. Kun teet näin, huomaat vähitellen, kuinka maailma ympärilläsi alkaa muuttua lempeämmäksi paikaksi. Muutos ei ehkä tapahdu yhdessä yössä, mutta jokainen pienikin askel sisäisen rauhan suuntaan tuo mukanaan kokemuksen, jossa elämä ikään kuin sanoo: Niin, juuri näin – olen tässä ja vastaan sinulle samalla sävyllä, jonka sinä minulle annat. Kun olet rakkaus, elämä on rakkaus. Kun olet luottamus, elämä on täynnä mahdollisuuksia. Ja kun olet rauha, ympäröivä maailmasi peilaa takaisin syvän seesteisyyden tilan. Elämä vastaa aina siihen, mitä olet – joten uskalla olla juuri se, mitä toivot elämän kantavan luoksesi.