- Havahtumisia totuuteen
- Luku 1: Mitä on todellisuus?
- Luku 2. Onko maailma harhaa?
- Luku 3 – Miten mieli luo maailman?
- Luku 4 – Harhaa ei tarvitse paeta
- Luku 5 – Kuka minä olen?
- Luku 6 – Minä ja roolit
- Luku 7 – Henkinen ego
- Luku 8 – Kuka havainnoi?
- Luku 9 – Todellinen Itse
- Luku 10 – Luominen Rakkauden laista käsin
- Luku 11 – Rakkauden taajuus vs. puutteen taajuus
- Luku 12: Rakkaus ei vaadi – se ilmentää
- Luku 13 – Kun lakkaamme ponnistelemasta, alamme vastaanottaa
- Luku 14 – Vapaus irti keinoista ja aikatauluista
- Luku 15 – Sisäinen tila luo ulkoisen kokemuksen
- Luku 16 – Tietoisuus luo muodon, mutta ei aina toivomallamme tavalla
- Luku 17 – Havahtumisen prosessi
- Luku 18 – Pelon kohtaaminen
- Luku 19 – Irtipäästäminen
- Luku 20 – Rakkaus ja ykseys
- Luku 21 – Ajan harha ja ajaton todellisuus
- Luku 22 – Aika – mielen luoma rakenne
Luku 9 – Todellinen Itse
Miltä tuntuisi elää tilassa, jossa mitään ei puutu ja mikään ei tunnu ongelmalta? Kuvittele hetki, että jokainen elämän hetki näyttäytyy sinulle syvän tarkoituksen ja yhteyden sävyttämänä. Tällainen tila ei ole kaukainen utopia, vaan todellisuus, joka avautuu meille, kun oivallamme oman olemuksemme ytimen – todellisen Itsemme – ja alamme toimia tästä tietoisuuden läsnäolosta käsin.
Todellinen Itse on puhdas tietoisuus, joka on kaiken kokemamme taustalla. Se on se hiljainen havainnoija sisällämme, josta edellisessä luvussa opimme – muuttumaton läsnäolo, joka pysyy vaikka ajatukset, tunteet ja elämäntilanteet vaihtuvat. Oivallus siitä, että tämä tietoisuus on todellinen identiteettimme, muuttaa tapamme nähdä itsemme ja maailman. Emme enää samastu kapeaan egoon, vaan tunnistamme itsemme laajemmaksi tietoisuudeksi, joka yhdistää meidät kaikkeen olevaiseen. Tämä ei jää pelkäksi ajatukseksi, vaan alkaa tuntua konkreettisena yhteyden ja rakkauden kokemuksena.
Ykseyden ja rakkauden kokemus
Kun samaistumme todelliseen Itseen, erillisyyden harha alkaa murtua. Huomaamme, että se tietoisuus, joka katsoo maailmaa omien silmiemme kautta, on pohjimmiltaan sama tietoisuus jokaisessa elävässä olennossa. Tämä oivallus ykseydestä synnyttää luonnostaan syvän rakkauden ja myötätunnon tunteen. Emme enää koe olevamme yksinäisiä saarekkeita, vaan osa yhtä elämän virtaa. Katsomme toista ihmistä ja ymmärrämme intuitiivisesti, että hänen sisimmässään vaikuttava tietoisuus on yhtä kuin omamme. Näin alamme rakastaa toisia kuin itseämme – kirjaimellisesti, sillä näemme toiset osana itseämme.
Rakkaus, josta puhumme, ei ole vain tunne tai emotionaalinen kiintymys. Se on enemmänkin kaiken läpäisevä hyväksyntä ja lämpö, joka säteilee todellisesta Itsestä luonnollisesti. Tässä tilassa rakkaus ei vaadi mitään erityistä kohdetta tai ehtoa; se vain on, kuin valo joka loistaa pimeydessä. Kun olemme tässä tietoisen ykseyden tilassa, emme yritä pakottaa tai hallita rakkauden tunnetta – se virtaa itsestään. Saatamme esimerkiksi kohdata kärsivän ystävän ja huomata, kuinka pelkkä läsnäolomme ja myötätuntomme rauhoittaa häntä. Rakkaus parantaa spontaanisti, ilman että ego puuttuu asiaan tai yrittää ohjailla sitä. Pelkkä avoin sydän ja hyväksyvä huomio voivat tuoda lohtua ja eheytymistä tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Ykseyden kokemus ulottuu myös luontoon ja kaikkeen ympärillämme. Kun kävelemme metsässä tai katsomme tähtikirkasta taivasta tästä tietoisuuden tilasta käsin, voimme tuntea syvän yhteyden ympäröivään maailmaan. Puu ei ole vain puu, vaan osa samaa elävää olemassaolon kenttää jonka osa itsekin olemme. Samoin lintujen laulu tai tuulen hiljainen humina resonoi sisällämme, ikään kuin koko luomakunta hengittäisi yhteistä henkeä. Tämä kokemus on syvästi lohdullinen: se kertoo meille, että kuulumme johonkin suurempaan, että emme koskaan ole irrallaan tai erossa muusta elämästä.
Ei puutetta, ei ongelmia
Egon hallitsemassa tietoisuudentilassa olemme tottuneet tarkkailemaan elämää puutteen linssin läpi. Huomiomme kiinnittyy helposti siihen, mitä puuttuu tai mikä on vialla: haluamme aina jotain lisää tai pelkäämme jonkin menevän pieleen. Todellisesta Itsestä käsin koettuna tämä näkökulma kääntyy päälaelleen. Kun olemme läsnä puhtaana tietoisuutena, huomaamme, että juuri tässä hetkessä kaikki on hyvin eikä mitään olennaista puutu. Sen sijaan, että mieli listaisi ongelmia ratkaistavaksi, koemme syvää tyyneyttä ja luottamusta elämän kulkuun.
Yltäkylläisyys tulee näkyväksi pienissäkin asioissa. Saatamme huomata arjessa, että meillä on jo kaikki, mitä tarvitsemme juuri nyt – ehkä ei koko loppuelämäksi, mutta tähän hetkeen. Esimerkiksi tavallinen aamun hetki, kahvikupin höyry ja ikkunasta avautuva näkymä, voi yhtäkkiä näyttäytyä täydellisenä sellaisenaan. Sen sijaan, että mieli vaatisi jatkuvasti lisää elämyksiä tai saavuttamisia, huomaamme tuntevamme kiitollisuutta siitä, mitä on. Jokainen kokemus on lahja, ja jopa arkisista askareista voi löytyä tyydytystä, kun ne tehdään tietoisesti läsnäollen.
Myös niin kutsutut ongelmat menettävät painoaan. Tämä ei tarkoita, että elämämme olisi yhtäkkiä ulkoisesti täydellistä tai vailla haasteita – eroja, sairauksia tai laskuja saattaa yhä tulla vastaan. Ero on siinä, ettemme suhtaudu niihin henkilökohtaisina uhkina tai puutteen osoituksina. Sen sijaan näemme ne tapahtumina, jotka nousevat ja laskevat tietoisuuden kentässä, aivan kuten ajatukset ja tunteet. Kun emme takerru pelkoon tai vastustukseen, tilanteet alkavat ratketa helpommin omalla painollaan. Jos jokin suunnitelma esimerkiksi peruuntuu yllättäen, ego voisi ennen nähdä sen suurena ongelmana tai epäonnistumisena. Nyt saatamme huomata suhtautuvamme asiaan tyynesti: ehkä peruutus vapautti tilaa jollekin paremmalle tai antoi meille kaivatun lepohetken. Mikään tilanteessa ei oikeastaan ollut vialla – vain mielemme aiemmat odotukset loivat pettymyksen, joka haihtuu, kun hyväksymme sen, mitä on.
Tästä läsnäolon tilasta käsin toimittaessa elämä tuntuu kannattelevalta ja runsaalta. Emme koe erillisyyden luomaa niukkuutta, vaan ymmärrämme syvästi olevamme yhteydessä maailman yltäkylläisyyteen. Vaikka ulkoisesti kohtaisimme haasteen, sisäinen kokemuksemme pysyy avoimena ja luottavaisena. Huomaamme ehkä sanovamme itsellemme: ”Tämäkin järjestyy jotenkin, elämä jatkaa kulkuaan.” Ykseyden kokemus tuo mukanaan varmuuden, että olemme osa laajempaa kokonaisuutta, jossa kaikella on paikkansa. Kun mitään ei tarvitse pelätä eikä pakonomaisesti tavoitella, palaamme yhä uudelleen tähän hetkeen, jossa kaikki on juuri nyt kuten pitääkin. Tässä hetkessä emme löydä puutetta emmekä varsinaista ongelmaa lainkaan – ainoastaan elämän, joka avautuu eteemme hetki hetkeltä.
Oivalluksen hetkiä
On tärkeää ymmärtää, ettei todellisen Itsen kokemus ole vain teoriaa tai filosofinen ajatusleikki. Jokainen ihminen voi löytää siitä välähdyksen omassa kokemuksessaan. Ehkä olet itsekin huomannut hetkiä, jolloin mielesi hiljenee ja tunnet syvää rauhaa ilman selvää syytä. Tällainen voi tapahtua vaikkapa luonnon helmassa: katsellessasi auringonlaskun hehkua taivaanrannassa tai kuunnellessasi aaltojen rytmistä lyöntiä rantakallioihin saattaa syntyä tunne, että aika pysähtyy. Huomaat olevasi täysin läsnä, vailla ajatusten hälyä – ja samalla aistit voimakkaan yhteyden kaikkeen ympärilläsi. Kenties arkiset murheet unohtuvat tuoksi pieneksi ikuisuudeksi, ja sydämesi täyttyy selittämättömästä ilosta tai rauhasta. Juuri tuollaisina hetkinä todellinen Itse paljastaa itsensä meille. Se ei ole mitään mystistä tai tavoittamattomissa olevaa, vaan päinvastoin hyvin läheistä ja todellista – se on kokemus omasta tietoisuudestamme puhtaimmillaan.
Jotkut saattavat kutsua tällaisia kokemuksia jopa pieniksi valaistumisen välähdyksiksi. Sana valaistuminen voi kuulostaa suurelta ja varatulta vain harvoille, mutta pohjimmiltaan kyse on juuri tästä: oivalluksen hetkestä, jolloin harhan verho raottuu ja koemme olemassaolon sellaisena kuin se on. Tällainen oivallus voi syntyä meditoinnin tai rukouksen syvässä hiljaisuudessa, mutta yhtä hyvin arjen yksinkertaisessa tilanteessa – vaikkapa lapsen naurua kuunnellessa tai kiireettömänä hetkenä teekupposen äärellä. Oleellista on, että mieli väistyy syrjään ja olemme vain, vailla analysointia tai kontrollointia. Silloin todellinen Itse astuu esiin kuin näyttämön taustalta esiripun raosta, muistuttaen meitä omasta läsnäolostamme.
Tällaisten kokemusten myötä ymmärrämme, että syvin olemuksemme on aina ollut tämä tietoinen rauha ja ykseys. Tämä tila on aina läsnä, vaikka se usein jääkin mielen sisällön ja egon hallinnan varjoon. Arjessa mielemme on kuin taukoamatta pulppuava radio, joka peittää alleen hiljaisen taustasävelen. Silti tuo taustalla soiva hiljaisuus – puhdas tietoisuus – ei koskaan katoa minnekään. Se odottaa kärsivällisesti huomiotamme, valmiina paljastamaan yltäkylläisyytensä heti kun lakkaamme samaistumasta mielen meteliin.
Voimme verrata todellista Itseämme myös kirkkaaseen aurinkoon pilvien takana. Pilvinen päivä saa helposti unohtamaan, että aurinko paistaa yhä; samoin ajatusten, tunteiden ja arjen huolien pilvet voivat kätkeä tietoisuutemme valon. Mutta pilvet liikkuvat ja hälvenevät aikanaan. Aina kun koemme pienenkin hetken selkeyttä – olipa se sitten syvä hengähdyshetki kiireen keskellä tai oivallus jonkin ongelman ratketessa – aurinko pilkahtaa esiin. Ymmärrämme, että tuo valo on ollut siellä koko ajan. Oivallamme, että todellinen Itsemme, puhdas tietoisuus, on meidän todellinen kotimme, johon voimme aina palata.
Kun tämä ymmärrys syvenee, elämämme alkaa muuttua sisältä käsin. Emme ehkä elä jatkuvasti syvän rauhan ja ykseyden tilassa – harva meistä pysyy tuossa tilassa tauotta. Mutta jokainen havahtumisen hetki kuljettaa meitä lähemmäs totuutta ja tekee siitä pysyvämpää. Alamme tunnistaa yhä nopeammin, milloin olemme lipsahtaneet takaisin egon hallinnan piiriin, ja osaamme lempeästi palauttaa huomiomme tähän hetkeen, tähän tietoisuuteen. Vähitellen todellisesta Itsestä tulee meille tutumpi kuin vanhat pelkomme ja puutteen tunne. Se, mikä ennen oli vain häivähdys, laajenee elämämme perustilaksi. Todellisen Itsen tunnistaminen on vapautumista. Se vapauttaa meidät uskomasta jokaista mielen tarinaa ja pelkoa. Se muistuttaa, että syvimmiltään olemme kokonaisia, turvassa ja yhteydessä. Kun oivallamme, keitä todella olemme, voimme alkaa elää todeksi sitä rauhaa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä, joka sisimmässämme on. Tämä havahtuminen ei vie meitä pois maailmasta – päinvastoin, se palauttaa meidät maailmaan selkeämmin, aidompina itsenämme. Elämä jatkuu omine velvollisuuksineen ja iloineen, mutta koemme sen uusin silmin. Jokainen hetki on mahdollisuus tunnistaa läsnäolon taika ja todellisen Itsen läike sen pinnan alla.
Tästä oivalluksesta versoo myös rakkaus kaikkea kohtaan ja syvä luottamus elämään. Niistä siemenistä alkaa kasvaa jotain kaunista: kyky elää vapaana pelosta ja puutteesta, luoda ja toimia rakkauden innoittamana. Mutta se on seuraavan askeleen tarina. Tässä ja nyt riittää tietää, että sisimpämme puhdas tietoisuus on todellisin turvapaikkamme. Siihen herääminen – yhä uudelleen joka päivä – on avain onnelliseen, merkitykselliseen elämään, joka heijastaa sisältämme kumpuavaa rakkautta ja ykseyttä.
“Kun tiedämme keitä todella olemme, voimme alkaa luoda elämäämme tästä uudesta tietoisuudesta käsin…”