Luku 2. Onko maailma harhaa?

Luku 2. Onko maailma harhaa?

Onko maailma harhaa? Ajatus siitä, että koko todellisuutemme olisi kuin unta tai harhaa, saattaa aluksi tuntua erikoiselta – jopa hämmentävältä. Arjessa maailma näyttäytyy meille hyvin konkreettisena ja kiistattoman todellisena: heräämme aamulla sänkyymme, tunnemme lattian jalkojemme alla, kohtaamme päivän askareet ja ihmiset ympärillämme. Tuntuu itsestäänselvältä, että kaikki tämä on totta ja pysyvää. Kuitenkin ei-dualistisen maailmankuvan mukaan koko maailma on tietoisuuden projisoima harha tai uni. Mitä tämä oikein tarkoittaa, ja miten se vaikuttaa tapaamme elää ja kokea maailmaa?

Jokainen meistä on luultavasti joskus nähnyt unen, joka tuntui hetken aikaa täysin todelta. Unessa voi syntyä kokonainen maailma: paikkoja, tapahtumia ja ihmisiä, joita kohtaan koemme voimakkaita tunteita aivan kuin kaikki tapahtuisi oikeasti. Kun sitten heräämme, tajuamme, että kaikki tuo oli oman mielemme luomusta – harhaa, jonka olemassaolo kesti vain unen ajan. Hetkessä unen todentuntu haihtuu, ja ymmärrämme, ettei mitään noista seikkailuista koskaan tapahtunut fyysisessä todellisuudessa.

Laajennetaanpa tätä ajatusta arkitodellisuuteemme: entä jos myös hereillä kokemamme maailma on samankaltainen harha, jota tietoisuutemme projisoi? Ei-dualistisen näkemyksen mukaan juuri näin on – tietoisuus “uneksii” niin sanottua hereilläolon maailmaamme todeksi. Arkitodellisuus on kuin yhteinen uni, jossa me kaikki elämme ja jota pidämme totena, kunnes havahdumme.

Vertauskuva voi selventää tätä: kuvittele, että tietoisuus on kuin elokuvaprojektori ja maailmankaikkeus on filmi, joka heijastetaan valkokankaalle. Valkokankaalla näkyvät hahmot ja tapahtumat vaikuttavat eläviltä ja itsenäisiltä, mutta pohjimmiltaan ne ovat vain valon ja varjojen leikkiä. Samoin se, mitä koemme “ulkoisena” maailmana, on kokoelma tietoisuudesta kumpuavia ilmiöitä – tapahtumia ja muotoja, joilla ei ole itsenäistä olemassaoloa ilman tietoisuutta taustalla. Kaikki koettu heijastuu ikään kuin tietoisuuden peilistä.

Ajatus siitä, että maailma on harhaa, ei kuitenkaan tarkoita, että maailma olisi merkityksetön tai että se pitäisi hylätä. Vaikka jokainen kohtaamamme asia olisi perimmiltään unenomaista illuusiota, niillä on silti vaikutus meihin ja ne tarjoavat mahdollisuuksia oivalluksiin. Illuusiokin voi olla opettavainen ja kaunis. Unikuvilla voi olla tarkoituksensa: ne heijastavat meille itsemme eri puolia ja herättävät tunteita, joiden kautta opimme uutta. Samoin tämän elämän unenomaiset tapahtumat voivat johdattaa meitä syvemmän ymmärryksen äärelle.

Voimme ajatella, että maailma toimii tietoisuuden ilmaisun kenttänä. Toisin sanoen tämä unimaailma antaa tietoisuudelle mahdollisuuden ilmaista itseään lukemattomin tavoin. Kaikki mitä näemme, teemme ja koemme on tietoisuuden leikkiä ja luomista. Jokainen olento, tilanne ja kohtaaminen on kuin peili, josta tietoisuus tarkastelee itseään uudesta kulmasta. Tietoisuus voi kokea rakkautta, iloa, jännitystä – jopa pelkoa ja surua – tämän harhan näyttämöllä tutkien omia mahdollisuuksiaan.

Voimme kuvitella tietoisuuden myös eräänlaisena kosmisena näyttelijänä, joka on uppoutunut lukuisiin rooleihinsa maailman näyttämöllä. Se on ikään kuin pukeutunut jokaisen olennon rooliin – sinuun, minuun, jokaiseen vastaantulijaan – ja kokee elämän jokaisen tarinan sisältä käsin. Tällä tavoin tietoisuus saa kokea kaikki inhimillisen draaman sävyt itse luomassaan unessa.

Silti tässä unimaailmassa meillä on kaksi erilaista tapaa elää: voimme kadottaa itsemme harhaan tai havahtua sen todelliseen luonteeseen. Toisin sanoen, voimme joko jatkaa uppoutuneina uneen tai alkaa elää tietoisina unennäkijöinä.

Kun olemme uppoutuneina uneen, uskomme maailmamme olevan täysin tosi juuri sellaisena kuin sen koemme. Elämän tapahtumat tuntuvat ehdottoman vakavilta ja tärkeiltä. Tällöin samaistumme vahvasti omaan roolihahmoomme – tähän kehoon, persoonaan ja tarinaan, jota elämme. Saatamme esimerkiksi takertua omaisuuteen, ihmissuhteisiin tai asemaan, koska ajattelemme niiden määrittävän onnemme. Unen käänteet voivat aiheuttaa suurta kärsimystä tai pelkoa, sillä emme näe niiden läpi: tunnemme olevamme kuin pieni vene myrskyssä, vailla turvaa. Tässä tilassa todellinen olemuksemme tietoisuutena unohtuu hetkeksi, ja kuljemme elämän tapahtumien vieminä kuin unissakävelijät.

Entä tietoinen unennäkijä – millaista on olla hereillä unessa? Kun alamme havahtua unen harhan keskellä, näkökulmamme laajenee. Ymmärrämme, että todellinen olemuksemme ulottuu paljon pidemmälle kuin tämä hetkellinen rooli, jota esitämme. Emme enää ole vain pieni hahmo sattumusten armoilla, vaan oivallamme olevamme itse tietoinen läsnäolo, joka havainnoi koko unta. Maailman tapahtumat jatkuvat, mutta ne eivät enää hallitse sisäistä rauhaamme kuten ennen. Tietoisena unennäkijänä voimme osallistua elämään edelleen täysillä, mutta aiempaa kevyemmin ja luottavaisemmin – ikään kuin katsoisimme kaunista näytelmää, tietäen sen olevan vain näytelmä.

Jos vaikkapa jokin unemme hahmo – toinen ihminen – kohtelee meitä ilkeästi, reagoimme hyvin eri tavoin riippuen siitä, olemmeko unessa vai hereillä unessamme. Unessa eläen voimme loukkaantua, suuttua tai pelätä, koska uskomme tilanteen uhkaavan meitä oikeasti. Tietoisena unennäkijänä saatamme sen sijaan nähdä tilanteen läpi ja oivaltaa, että toinen toimii oman harhansa ja kärsimyksensä vallassa. Tämä ymmärrys synnyttää myötätuntoa: emme tunne tarvetta vastata vihaan vihalla. Voimme pysyä tyyninä tai jopa vastata lempeästi. Vaikeakin kohtaaminen on helpompi kestää, kun ymmärrämme, että syvin itsemme – puhdas tietoisuus kaiken taustalla – on turvassa, eikä mikään unessa tapahtuva voi sitä vahingoittaa.

Herääminen tässä yhteydessä ei siis tarkoita, että meidän tulisi paeta maailmasta tai yrittää karata pois itse unesta. Se ei ole maailmasta vetäytymistä, vaan ennen kaikkea muutos siinä, miten maailmaa katsomme. Voisi sanoa, että herääminen avaa silmämme näkemään maailman uudella tavalla. Maailma on yhä edessämme, mutta nyt näemme sen läpi ja tiedämme, että sen muodot ovat kuin kangastusta. Voimme silti nauttia auringonlaskusta, liikuttua kauniista musiikista tai tuntea surua toisen kärsimyksestä. Erona on, että nyt ymmärrämme noiden kokemusten olevan osa suuren unen virtaa. Emme pakene elämää, vaan olemme elämälle hereillä.

Laajempi tietoisuus maailman uniluonteesta tuo usein mukanaan syvemmän rakkauden ja myötätunnon. Kun emme enää koe itseämme erillisiksi emmekä jatkuvasti uhatuiksi, sydämemme voi avautua aidommin muita olentoja kohtaan, sillä he ovat pohjimmiltaan samaa tietoisuutta kuin me. Silloin kohtaamme toiset lempeämmin, koska ymmärrämme, että jaamme yhteisen unen. Illuusion oivaltaminen ei johda välinpitämättömyyteen, vaan päinvastoin entistä aidompaan välittämiseen.

Voiko siis sanoa, että maailma on harhaa? Ei-dualistisesta näkökulmasta katsoen kyllä – maailma on kuin suuri uni, jonka tietoisuus on loihtinut. Mutta samalla vastaus on myös ei, sillä vaikka maailma on illuusio, se on merkityksellinen illuusio. Tämä unimaailma tarjoaa näyttämön, jolla voimme kasvaa, oppia ja rakastaa. Kun heräämme harhan unesta, maailma ei katoa mihinkään. Se vain muuttuu silmissämme: siitä tulee kevyempi, läpinäkyvämpi ja rakkaudellisempi. Emme enää ole sen vankeja, vaan sen tietoisia kokijoita. Maailma harhana ei ole vältettävä ansa, vaan tanssiparketti, jolla tietoisuus tanssii. Viime kädessä herääminen merkitsee, ettemme enää suhtaudu maailmaan pelkkänä harhana tai päinvastoin ehdottomana totuutena, vaan kohtaamme sen lempeän hymyn kera. Olemme löytäneet vapauden olla maailmassa tietoisina unennäkijöinä.